top of page

Seuraava Bändileiri järjestetään Oulussa 10.-15.6.2024

Pohjankartanon koululla

 

"Oli kiva leiri, tulen toistekin!👍"

leiriläinen

 

”Oli kiva olla osana leiriä ja oppia soittaan kitaraa"

leiriläinen

 

”Bänditunnit ja ohjaajat oli mukavia :)"

leiriläinen

BÄNDILEIRI 2024

Tule kesäiselle musiikkileirille nauttimaan musiikista ja saamaan onnistumisen kokemuksia samanhenkisten ihmisten kanssa!

Bändileirille voivat osallistua lapset, nuoret ja aikuiset 10 vuodesta ylöspäin, yläikärajaa ei ole. 

Leirillä opitaan yhteissoittotaitoja sekä oman instrumentin hallintaa. Lisäksi ohjelmassa on "musiikkipajoja" erilaisista musiikkiin liittyvistä aiheista. Leirin lopuksi kaikki bändit pääsevät esiintymään loppukonsertissa, joka pidetään kauniissa miljöössä Villa Hannalassa Toppilansaaressa.

Leirin ohjaajina toimivat oululaiset ammattimuusikot ja pedagogit.

Bändit kootaan leiriläisistä iän ja tason mukaan. Voit tulla mukaan myös omalla bändillä, kokonaisella tai vajaalla.

Leiri on ainutlaatuinen tilaisuus luoda uusia ystävyyssuhteita sekä muodostaa uusia bändejä. Tärkeintä on kuitenkin, että pidetään hauskaa yhdessä!

INFO:

Ajankohta: 10.-15.6.2024

Paikka: Pohjankartanon koulu (Leevi Madetojankatu 1)

Leirin hinta: 299e / hlö

Hinta sisältää bänditunnit, instrumenttitunnit, musiikkipajat sekä esiintymisen.

Ruokailu:

Voit tilata leirin ajaksi valmiin lounas- ja välipalapaketin hintaan 60e.

Aikataulu (huom: muutokset mahdollisia):

Ma-pe klo 10:00-16:00

Lauantai klo 10:00-15:00 (loppukonsertti)

VIIMEINEN ILMOITTAUTUMISPÄIVÄ: SU 19.5.

Onko kysyttävää?

Lähetä meille viesti alla olevalla lomakkeella, niin vastaamme sinulle mahdollisimman pian.

Kiitos yhteydenotostasi. Vastaamme mahdollisimman pian.

2021_0416_15172300.jpg

Yhteystiedot

050 354 2199 (Suvi Buckman)

  • Instagram
  • Facebook
  • Youtube

Musisoinnissa mukana

Groovehouse logo.jpg
oulu-opisto_logo.png
F-musiikki.jpg
K-Supermarket_Pekuri.jpg
ProLogo.jpg
Hiukkafest logo PNG.png
Painomiehet.jpg
villa hannala.png
bottom of page